maanantai 8. toukokuuta 2017

Noviisi 2017 esiraativaiheessa!

Noviisi-kirjoituskilpailun deadline umpeutui huhtikuun lopussa, ja esiraati on aloittanut työnsä.

Kilpailuun lähetettiin tällä kertaa 62 tekstiä 46 kirjoittajalta. Tämä on merkittävästi enemmän kuin muutamassa viime Noviisissa, jolloin lähetettyjen tekstien määrä on ollut parinkymmenen luokkaa. Itse asiassa tällä kertaa rikkoutui jopa Noviisin kaikkien aikojen eli 55 tekstin ennätys vuodelta 2009.

Muissa suhteissa sato oli samansuuntainen kuin aiempina vuosina. Kisa oli jälleen enemmän tyttöjen kuin poikien suosiossa, ja poikia osanottajissa oli vain muutamia. Kirjoittajien maantieteellinen jakauma oli niin ikään tasainen, ja kisaan lähetettiin tekstejä pohjoisinta Suomea myöten.

Kisan ahkeroi parhaillaan ja toivoo saavansa mittavan luku-urakkansa päätökseen sekä jatkoon pääsijät selville heinäkuun loppuun mennessä. Esiraadin muodostavat Katja Juusela, Pasi Karppanen ja Leila Paananen.

Kysymykset urakan ja kisan etenemisestä laajemminkin voi ohjata osoitteeseen noviisikilpailu@gmail.com.

Noviisi 2017:n järjestäjät kiittävät kaikkia kilpailuun osaa ottaneita!