tiistai 27. lokakuuta 2009

Noviisi 2009 ratkennut!

13–17-vuotiaille suunnatun Noviisi- 2009 novellikirjoituskilpailun tulokset ovat ratkenneet.

Syksyllä 2007 kotimaisten scifi- ja fantasia-aiheisten kirjoituskilpailujen kenttään saatiin uusi tulokas, 13–17-vuotiaille nuorille suunnattu Noviisi. Kyseessä on vuodesta 2000 järjestetyn Nova-kirjoituskilpailun nuorempi sisarus, joka ensimmäisellä kerralla järjestettiin alueellisena. Vuonna 2009 Noviisi laajeni valtakunnalliseksi.

Noviisi 2009 -kilpailuun saapui määräaikaan 31.5. keskiyöhön mennessä yhteensä 55 tekstiä yhtä monelta kirjoittajalta. Mukana oli yksi kirjoittajapari ja yksi kirjoittaja oli mukana kahdella tekstillä.

Kisan järjestäjät ovat syystäkin tyytyväisiä ensimmäisen valtakunnallisen Noviisin keräämään satoon, sillä määrä on yli kolminkertainen verrattuna vuoteen 2007, jolloin Noviisi järjestettiin alueellisena. Mukana oli toisaalta myös ilahduttavan paljon tuttuja nimiä, eli viimekertaiseen Noviisiin osaa ottaneita kirjoittajia.

Noviisiin osallistui kirjoittajia yllättävänkin tasaisesti ympäri maata, niin pienemmiltä kuin isommilta paikkakunnilta. Esimerkiksi pääkaupunkiseutu tai muut suuret kaupungit eivät siis olleet sen enempää edustettuna kuin muukaan maa. Pojat sen sijaan olivat nyt selvästi vähemmistönä; tyttöjä oli mukana lähes neljä kertaa niin paljon kuin poikia.

Esiraadilta tuomariston luettavaksi valikoitui kaikkiaan yhdeksän tekstiä, eli suhteessa saman verran kuin valtakunnallisessa Nova-kirjoituskilpailussa.

Noviisi 2009:n tuomaristo, eli kirjailija Ilkka Auer, Risingshadow-foorumin edustaja Ella Peltonen sekä Noviisi 2007:n voittajat Klaus Maunuksela ja Vilhelmiina Palonen, päätyivät nostamaan finalisteista esille kolme tekstiä ja jakamaan kisassa kaksi varsinaista palkintosijaa ja yhden kunniamaininnan.

1. Susanna Jääskeläinen: Unihyönteisiä, lumekuvia (150 €)
2. Sara Valta: Poistettu (100 €)

Kunniamaininta: Emilia Komi: Kuolemanpäivä (50 €)


Kisassa käytiin tasaväkinen kamppailu kahden ensimmäiseksi sijoittuneen, omalla tavallaan ansiokkaan tekstin välillä.

”Unihyönteisiä, lumekuvia” on hienovarainen, lapsen näkökulmasta kerrottu, kielellisesti hallittu kokonaisuus, jossa juonen sf/f-elementit tuodaan mukaan vähitellen. Novellin maailma on mielenkiintoinen ja tarina jättää tulkintavaraa myös lukijalle.

”Poistettua” tuomaristo sen sijaan luonnehti hyvin erilaiseksi, omalla tavallaan kiehtovaksi lukukokemukseksi. Kyseessä on arkilähtöinen ihmissuhdetarina, joka odottamatta kiepsahtaa scifinovelliksi. Myös kieli on kirjoittajalla sujuvaa ja hyvin hallussa.

Erikseen mainittakoon, että kyseessä on jo toinen kirjoittajan Noviisi-sijoitus, sillä vuoden 2007 Noviisissa Sara Valta sijoittui kunniamaininnalle ja palkittiin STk ry:n julkaisemalla Kirjoita kosmos -kirjoittajaoppaalla.

Kunniamaininnalle sijoittunutta ”Kuolemanpäivää” tuomaristo luonnehtii niin ikään omalla tavallaan ansiokkaaksi. Perinteinen faabeli eläimineen ja keijuineen on haastava ”genre” ja tässä sarjassa novelli ei ole lainkaan huono yritys. Vaikka juoni tai aiheen käsittely ei olekaan omaperäisin, on kyseessä kiitettävän hyvin kasassa pysyvä kokonaisuus.

Myös muissa loppukilpailuun päässeissä teksteissä oli omat ansionsa, vaikka kaikki palaset eivät olleetkaan vielä paikallaan. Tästä syystä tuomaristo päätyikin siihen, että kaikille loppukilpailuun päässeille kirjoittajille lahjoitetaan Kirjoita kosmos -opas. Mikäli teos löytyy kirjoittajilta jo hyllystä, on palkintona Kosmoskynä-lehden tilaus.

Loppukilpailussa olivat mukana seuraavat tekstit:

Vilma Faal: Ihmistä hengittäen
Nadja Hatni: Inesillohiv nihap - Pahin viholliseni
Krista Kairaneva: Maaginen paparazzi
Liisa Ketoharju: Välillä
Heini Emilia Ruohonen: Oksien kehä
Teemu Salminen: Matkan loppu

Johtuen siitä, että sijoittuneet asuvat hajallaan ympäri maata, ei samanlaista palautetilaisuutta kuin vuoden 2007 alueellisessa Noviisissa pystytä tällä kertaa järjestämään. Tästä syystä palautteenanto hoidetaan STk:n arvostelupalvelun kautta. Jokaisella yhdeksästä sijoittuneesta on siis mahdollisuus pyytää novellistaan palaute STk:n arvostelupalvelulta, jonka käyttö edellyttää normaalisti yhdistyksen jäsenyyttä.

Kuten kisakutsussa luvattiin, arvotaan kaikkien kisaan osallistuneiden kesken lisäksi viisi kappaletta Kirjoita kosmos -opasta sekä viisi Kosmoskynä-lehden tilausta. Lisäksi viidellekymmenelle kisaan osallistuneelle lähetetään Kosmoskynä-lehden ilmainen näytenumero. Sijoittuneiden tekstien julkaisusta neuvotellaan erikseen kunkin kirjoittajan kanssa.

Kisan järjestäjät onnittelevat kaikkia palkittuja!


Luonnehdinta kisan sadosta ja yleispalaute


Ensimmäinen valtakunnallinen Noviisi 2009 –kilpailuun tuli määräaikaan 31.5. keskiyöhön mennessä yhteensä 55 tekstiä yhtä monelta kirjoittajalta. Mukana oli yksi kirjoittajapari ja yksi kirjoittaja oli mukana kahdella tekstillä. Määrä on yli kolminkertainen verrattuna vuoteen 2007. Myös kärki oli leveämpi, vaikka jatkoon päässeet tekstit erottuivat tälläkin kertaa massasta selkeästi.

Yleisimmäksi kompastuskiveksi tämänvuotisessa Noviisissa muodostui niin esiraadin kuin tuomaristonkin mielestä kokonaisuuden hallinta. Monella kirjoittajalla oli useita onnistuneen novellin rakennuspalikoista (kieli, rakenne, henkilöt, idea) jo hienosti hallussa, mutta huomattavasti kehitettävää jollain toisella osa-alueella. Tuomareista useimmat korostivat kuitenkin kaikissa loppukilpailuun selviytyneissä olleen jotain itseä kiinnostavaa.

Kuten odotettua, kisassa näkyi Novaa leimallisemmin kirjoittajien ikä, ja tekstien aiheet kuvastivat nuorten maailmaa. Erilaisuus, itsensä etsiminen ja kiusatuksi tuleminen nousivat esille monissa kilpailuteksteissä. Piirre näkyi tänä vuonna selvemmin kuin edellisessä Noviisissa, mahdollisesti suuremmasta tekstimäärästä johtuen. Myös rooli- ja tietokonepelien vaikutus näkyi teksteissä.

Seikka, josta Nova-kisassa on keskusteltu jo pitkään, eli scifin osuuden väheneminen ja ”Nova-kaavan” muodostuminen, ei sen sijaan ainakaan Noviisissa vielä näy. Vaikka mukana nimittäin olikin runsaasti fantasiaa, ”puhtaiden” scifinovellien määrä oli tämänvuotisessa Noviisissa suhteessa huomattavasti suurempi kuin Novassa. Esimerkiksi kummatkin kärkisijoille päätyneet novellit ovat perusluonteeltaan enemmän scifiä kuin fantasiaa.

Vanhempia kirjoittajia vaivaava mammuttitauti, joka on nähtävissä muissa kotimaisissa sf/f-kirjoituskilpailuissa, sekä siinä että esimerkiksi Novan kahdenkymmenen sivun rajoitus koetaan liian lyhyeksi, ei sekään näytä vaivaavan Noviisin osanottajia. Tähän seikkaanhan kiinnitettiin jo vuoden 2007 Noviisissa huomiota.

Lyhyen muodon hallinta näkyi etenkin jatkoon päässeissä teksteissä. Monet niistä olivat pieniä, olkoonkin hiomattomia timantteja, jotka onnistuivat alle viidessä sivussa kertomaan tarinansa ilman vaikutelmaa hätäilystä. Vaikka mukana toki olikin äkkilopetuksia, kärsivät Noviisin tekstit Novaa vähemmän romaanimaisesta kerronnasta tai juonen pursuilusta yli novellimitan rajojen.

Tallennusformaattien hallinta oli monella kirjoittajalla vielä hakusessa. Huolimatta siitä, että kisakutsussa tekstit pyydettiin lähettämään rtf-muodossa, nähtiin lähetetyissä teksteissä laaja kirjo erilaisia tallennusformaatteja. Myös 10-pistekoolla ja 1-rivivälillä kirjoitettuja tekstejä sekä fonttikikkailua oli mukana. Monissa teksteissä sivunumerointi oli tehty manuaalisesti eikä esimerkiksi ylätunnistetta käyttäen, valmiista tarjolla olleesta tekstipohjasta huolimatta.

Huomautettakoon, että yhtäkään tekstiä ei edellä mainituista syystä kuitenkaan diskattu, ja tarpeen vaatiessa kirjoittajia opastettiin henkilökohtaisesti oikean tallennusformaatin valinnassa, tekstin merkkimäärän laskemisessa ja muissa tekstinkäsittelyohjelmien käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Yksi teksteistä esiraadin oli pakko hylätä pituutensa vuoksi. Esiraati muistuttaakin, että kisan säännöt on syytä lukea huolella ja esimerkiksi kisakutsuissa mainittava tekstien enimmäispituus ei useinkaan ole pelkkä suositus.

Mainittakoon myös, että vain hieman yli puolet kirjoittajista ilmoitti tekstiä lähettäessään postiosoitteensa ja kaksi kirjoittajaa ainoastaan sähköpostiosoitteensa. Noviisissa nämä puutteet eivät estäneet tekstien käsittelyä, mutta jossain muussa kisassa ne olisivat hyvin saattaneet johtaa diskaukseen.

Noviisin järjestäjät toivovat kaikkien kisaan osaa ottaneiden jatkavan harrastustaan ja osallistuvan jatkossakin rohkeasti kotimaisiin sf/f-kirjoituskilpailuihin, sillä ideoita ja kykyjä näiltä löytyy. Seuraava Noviisi järjestetään näillä näkymin vuonna 2011.